Työyhteisöt, organisaatiot, yhteiskunta ja maailma huutavat merkityksellisen kohtaamisen perään. Ihmiset kaipaavat näkemiseksi tulemista ja arvostamista. Toiset vähemmän, toiset enemmän. Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen itse ihminen ihmiselle, on Tommy Taberman viisaasti runossa sanonut. Ihmisyyden äärellä ollaan organisaatioissa ja työyhteisöissäkin.
Kaikissa töissä on ihmisten välistä kohtaamista enemmän ja/tai vähemmän. Organisaatiot ja yhteisöt ovat järjestäytyneet niin, että on yhteisöjä ja eri kokoisia tiimejä ja palavereja erilaisissa kokoonpanoissa. Työtä voidaan tehdä fyysisesti lähellä toisia ja sitten on kahvi -ja lounastauot. Sitten on vielä ns. epäviralliset käytäväkohtaamiset, joissa vaihdetaan ajatuksia. Suotavaa aina on, että ns. viralliset keskustelut ja päätökset ja sopimukset käydään noissa ennalta suunnitelluissa ja sovituissa rakenteissa.
Mitä on riittävä ammatillinen kunnioittava kohtaaminen? Se on hyvä kysymys monien muiden töiden lomassa. Toisissa töissä työ on itsessään koko ajan kohtaamista ja vuorovaikutusta, kun taas toisissa töissä ollaan enemmän koneen ja asioiden äärellä. Eli kohtaaminen riippuu työtehtävästä.
Mikä on kohtaamisten merkitys? Minä ajattelen, että rakenteeseen kuuluvissa ja sovituissa kohtaamissa on teema, joka yleensä liittyy työn tavoitteisiin tai kehittämiseen ja toimintatapoihin. Niissä keskustelun soisi olevan ammatillista ja työntekemistä tukevaa. Myönteinen ilmapiiri ja puhe ruokkii myönteisyyttä työntekemiseen. Joskus voi olla hyvä keskustella jostakin hankalastakin asiasta ja harmista. Niitä ei ole syytä lakaista maton alle, vaan keskustella ammatillisesti ja asiallisesti.
Ihmiset työpaikoilla janoavat palautetta työstä, ja mielellään myönteistä. Se on tärkeää ja se ohjaa myös työtä oikeaan suuntaan ja auttaa jaksamaan. Kaikki haluavat tehdä työnsä hyvin. Mielestäni palauteen annossa on ns. spontaania ilahtumista tai hämmästystä, ja tietoista ohjaavaa palautetta. Tärkeintä on se, että on aitoa. Myönteisyydessä ja palautteen annossa on toksisuuden vaara. Voiko myönteistä palautetta vaatimalla vaatia, kärsiikö aitous? Lakaiseeko ylimyönteisyys kehitettäviä asioita maton alle? Pystyykö kaikki yhteisöt keskustelemaan vaikeista asioista? Osataanko palautetta ottaa vastaan rakentavasti?
Kiire on usein kuultu syy monelle tekemättä jääneelle asialle, myös kohtaamisille. Mielestäni töissä työajan pitää riittää pääsääntöisesti työntekemiseen. Mikäli ihmiset tekevät iltakaudet töitä määritellyn työajan lisäksi, on huoli ihmisen työkyvystä tai resurssien riittävyydestä, ja siitä, että tehdäänkö oikeita asioita. Iltatyöt syövät kaikilta työhyvinvointia, ja ollaan helposti kierteessä, että työkyky entisestään heikkenee, ja illat työntekoon pitenee. Toki joskus voi olla ruuhkaisia aikoja.
Työyhteisöissä tarvitaan vuoropuhelua työrauhasta ja keskustelukulttuurista. Työrauhaa on tärkeä antaa, keskeytykset kuormittavat. Keskusteluille pitää järjestää struktuuriin aika ja paikka. Ihmisten tulee käydä arvioivaa keskustelua yhdessä ja yksin, onko nyt tarvetta keskustella ja kommentoida tästä, ja milloin. Lapsilla ei tätä säätelyn taitoa ole, mutta yli 20-vuotiailla jo. Tänä päivänä onneksi on paljon erilaisia keskustelukanavia. Mm. sähköpostilla voi lähettää viestiä tai soittaa puhelimella.
Resilienssistä puhutaan paljon. Työturvallisuuskeskus määrittelee sen elinvoimaksi, joka mahdollistaa selviämisen vaikeiden vaiheiden yli. Tämän on sanottu olevan yksi tämän ajan työelämätaito. Mielestäni se on lähellä kompetenssin, työn hallinnan käsitettä. Kaikissa töissä on vaikeita hetkiä, joista vaan pitää selvitä. Niistä voi keskustella ja miettiä yhdessä miten ennakoida ja selvitä niistä. Harvoin niitä voi ulkoistaa. Joskus voi tulla kysymykseen koulutus ja lisäresurssointi. Vaikeat hetket saattavat uuvuttaa, ja silloin jäädään pois töistä. Minusta tälläinen käytös on vastuutonta. Ainakin levähtämisen jälkeen tulee miettiä miten vaikeista tilanteista voisi jotenkin selvitä ja miten niitä voi ennakoida.
Olen kuullut myös kommentointia työyhteisön kannattelusta. Hyvässä työyhteisössä autetaan sallituissa rajoissa toisia, ja yhteistyö -ja avunantosopimusta on. Joskus voi tehdä toisen puolestakin jonkusen tehtävän. Mutta huolen tulee herätä työkyvystä, mikäli kannattelua on. Toisen puolesta töitä ei koko ajan kannata tehdä.
Mikä vie voimia työssä työmäärän lisäksi? Uuden oppiminen? Epäselvät tehtävät? Vahnhoista tavoista luopuminen/poisoppiminen? Vuorovaikutushaasteet? Työelämätaidotkin muuttuvat. Tämän päivän tärkeitä työelämätaitoja ovat vuorovaikutustaitojen ja resilienssitaitojen lisäksi muutoskyvkkyys ja joustava mieli uuden oppimiseen.
Kohdataan kuitenkin aina kunnioittavasti niin työtoverit, esihenkilöt kuin asiakkaatkin. Asioista voi olla eri mieltä, ja silti kohdata arvostavasti. Ja itsensäkin kannattaa kohdata arvostavasti.